Surematon suru jää jumiin kehoon

Itku on lääke suruun ja murheeseen, sillä surematon suru on usein elämän jarru. Kehoon jumiin jäänyt surematon suru voi aiheuttaa epämääräisiä fyysisiä kehollisia oireita ja pelkoja. Joskus kehossamme voi majalla vuosia tai jopa vuosikymmeniä vanhoja suremattomia suruja, joille ei ole annettu lupaa ja tilaa nosta tietoisuuteen käsiteltäviksi.

Surun taustalla voi olla läheisen kuolema, parisuhteen päättyminen tai joku muu traumaattinen kokemus. Surullinen kokemus voi myös olla asia tai unelma, joka ei koskaan ei ole toteutunut, haave lapsesta, unelmien puolisosta, tai sitä siitä ettei elämä mennyt niin kuin olisi tahtonut ja toivonut.

Pelkäämme omia tunteitamme ja olla haavoittuvaisia, mutta juuri silloin, kun olemme haavoittuvia todelliset tunteet nousevat pintaan ja paljastavat syvälle kätketyt surumme. Jos uskallamme olla haavoittuvia, annamme surulle väylän purkautua ulos kehostamme.

Usein kestämme ahdistuksen, vihan ja jännityksen tunteet, mutta suru on epämiellyttävä vieras, joka vie meidät tuntemattomalle maaperälle. Pelkäämme, että emme pääse pinnalle ja näin jäämme kiinni suruun.

Surun näyttämiseen liittyy usein häpeä ja pyydämme anteeksi, jos itkemme toisten nähden. Surun näyttäminen paljastaa meistä jotain henkilökohtaista, sen vuoksi pidämme sen sisällämme. Joskus olemme kätkeneet sen niin hyvin, että emme itsekään tiedosta kantavamme suremattomia suruja ja ihmettelemme vain, mistä epämääräinen paha olo kehossa johtuu.

Suru tahtoo tulla nähdyksi ja kohdatuksi jotta se voi vapauttaa kehosi ja mielesi, ja jatkaa matkaa. Surun kohtaaminen vaatii myös taitoa kohdata itsensä myötätuntoisesti, anna siis itsellesi lupa surra.

Kuinka kohdata suremattomat surut kehossa

Suru nousee käsiteltäväksi vasta kun olet siihen valmis. Mieli pitää kyllä tehokkaasti huolen siitä, että suojapanssarit pysyvät yllä niin kauan kun, emme tahdo kohdata syvintä itseämme.

Jos pidämme itsemme kiireisinä ja emme pysähdy itsemme äärelle, emme anna kätketyille tunteille mahdollisuutta nousta ylös tietoisuuteen. Pysähdy itsesi äärelle, kuuntele kehon viestejä ja kysy itseltäsi “mitä sinulle kuuluu”.

Kuten Jenni Vartiainen laulaa, suru on kunniavieras:

;Surua kyynelin kastella täytyy
Jotta se puhkeaisi kukkaan
Helli ja hoivaa varoen vaali
Ettei se menisi hukkaan

Pois älä oveltasi käännytä koskaan
Suru jos koputtaa
Pyydä se sisälle syötä ja juota
Tarjoa yösijan silloin

Se mitä kunniavieraana se kertoo
Se kätke sydämeesi tarkoin
Ei niitä oppeja kirjoista löydä
Ei ostaa voi miljooniin markoin;